Kaukaankatu 23, 53200 Lappeenranta       +358 50 341 8684       timo.niemelainen@ykn.fi      

Blogi

10.1.2022   0 kommenttia

Uusi vuosi toi uusia asiantuntijoita YKN:lle

Ympäristökonsultointi Niemeläisen tiimi sai vuoden alussa kaksi uutta jäsentä, kun Suvi Jaakola ja Mari Eronen aloittivat työt ympäristöasiantuntijoina. Heillä on hiukan erilainen tausta, mutta vahva osaaminen ympäristöalalta ja into päästä oppimaan uutta ja kehittämään yrityksen toimintaa.

Kiimingistä kotoisin oleva Suvi on valmistunut Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi kesällä 2020, pääaineenaan ympäristömuutos ja -politiikka. Lappeenrannassa hän on ehtinyt asua muutaman vuoden.

”Päädyin tähän työhön, kun etsin ympäristöalan töitä Lappeenrannasta ja huomasin YKN:n etsivän uusia työntekijöitä. Laitoin hakemuksen ja tulin valituksi”, Suvi kertoo.

Edellisessä työssä hän on perehtynyt mm. ampumaratojen vesienhallintarakenteisiin ja ympäristöstandardeihin. Yhteiskuntatieteellisesti suuntautunut Suvi mainitsee vahvuudekseen poikkitieteellisen osaamisen, joka voisi tuoda yritykselle uusia asiakkaita ja esimerkiksi ilmastonmuutokseen tai hiilineutraaliuteen liittyviä tehtäviä.

Mari on puolestaan kotoisin Lappeenrannasta ja opiskellut ympäristöinsinööriksi Lahdessa LAB-ammattikorkeakoulussa, jossa hän myös työskenteli useamman vuoden projektipäällikkönä kiertotaloushankkeissa. Opinnot jatkuivat LUT-yliopistossa, josta hän valmistui ympäristötekniikan diplomi-insinööriksi keväällä 2021. Nyt hän suunnittelee jatkavansa opintoja yliopistossa kestävyystieteen parissa. Marin osaaminen painottuu kiertotalouden ja uusiutuvan energian ratkaisuihin erityisesti maaseutuympäristössä.

”Edellisen työn kautta on tullut paljon kokemusta viestinnästä ja projektinhallinnasta. Tarkoituksena on, että toimin jatkossa YKN:n viestintävastaavana”, Mari sanoo.

Konsultin työ on molemmille uutta. He odottavat mielenkiintoisia caseja ja asiakaskohtaamisia, onnistumisen tunteita sekä uuden oppimista. Odotettavissa on myös vaihtelevia työpäiviä, kun toimistotöiden ohella pääsee myös maastoon ja asiakaskäynneille. Juuri tämä monipuolisuus onkin työssä parasta.

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti
Kommentit näytetään tarkistamisen jälkeen